Ajattelin vähän kertoa teille tavoistani shoppailla :) Ostan lapsilleni paljon kirppisvaatteita, uskokaa tai älkää. Tälläkin hetkellä reilusti yli puolet lasten vaatteista ovat käytettyjä. Joko huutiksesta huudettuja (paketteina) tai sitten kirppikseltä ostettuna. Samoin lasten ulkovaatteet ovat käytettyinä ostettuja, laadukas merkki ja uudenveroinen puku. En ole vielä joutunut pettymään :) Ulkokengät ja -käsineet ostan uusina, pyrin hyödyntämään alennuksia. Toki jos esim. kirpparilla törmään uudenveroisiin kenkiin, saatan ne ostaa.

SItten nämä nettikaupat... Uusia vaatteita tilaan lapsille lähinnä H&M:stä. Ja yleensä kaksi kertaa vuodessa isomman määrän kerralla. Tilaan yleensä näin kesää vasten yhden pompsin. Kesävaatetta, hattuja, uikkarit... Tilaan myös perusvaatetta seuraavassa koossa, paitoja, housuja, hameita, sukkia, sukkahousuja, välihousuja, yöpukuja. Kartutan seuraavan koon vaatteita pikkuhiljaa, joten siinä vaiheessa kun pitää siirtyä seuraavaan kokoon niin arsenaali alkaa olla valmis. Joten kertatilaus saattaa olla vaikka sen 300 euroa.

Itselleni sitten tilaan vaatteita cellbessistä, elloksesta ja halensilta. Joskus anttilasta. Samalla tavoin toimin myös omien (ja miehen) vaatteiden kohdalla. Tilaan pari kertaa vuodessa isomman määrän kerralla. Näin ollen summa on taas iso ja kun edelliset ostot eivät ole maksettuina seuraavaa pompsia tilatessa, on kierre valmis. Kuvittelin silloin kun tähän aloin, että tämähän on järkevä tapa ja pidän varmasti huolta siitä, että edelliset ostot ovat maksettuina siinä vaiheessa kun tilaan seuraavan kerran... Paskat! Se vain on niin helppo lipsua ja shoppailla...

Klarna on kyllä yksi "piru". Niin monessa nettikaupassa on mahdollisuus valita klarnatili. On kirjakauppaa, kangaskauppaa, vaatekauppaa, puhelinkauppaa... Ja taas mennään! Se on liian helppoa ihmiselle, joka ei osaa ajatella nokkaansa pidemmälle ja on helposti vietävissä.

Ja miksi nettikaupat? Lähinnä sijainnin takia. Kun asuu paikkakunnalla, jossa on yksi hiukan huonompi vaatekauppa ja kaupunkiin on matkaa, niin nettikaupat mahdollistaa ostamisen. Helposti saa lapsille vaatteet ja lelut, omat ryntteet ja kengät, kirjat ja cd-levyt. Yksi kirppis löytyy, mutta sieltä harvemmin tekee löytöjä. Paremmalle kirppikselle on myös matkaa reilusti, mutta aina kun on mahdollista käyn kirppiksellä.  

Että näin... Tällä tavalla sitä pääasiassa on tähän tultu näiden nettikauppojen osalta. Kunhan pääsen noista nettikaupoista eroon, niin on jo paljon parempi tilanne :)